Sirkus lähti metsään

Sunnuntaina äiti tuli laittamaan meille hyllyt ja naulakot paikalleen kun en itse ollut millään saanut

vaivauduttua. Suurensuuri kiitos siis äidille, tulipahan sekin viimein tehtyä.

Äidin lähdettyä me pakattiin itsemme autoon ja suunnistettiin Sipoon koirametsään! Me ollaan käyty siellä kerran aiemmin ja rakastuttiin siihen jo silloin. Meiltä ajaa koirametsään vajaat kolme varttia eli ihan jokapäiväistä herkkua se ei ole meidän varallisuustilanteen ja extrabensasyöppöauton kanssa, mutta aina kun sinne tulee lähdettyä niin siellä kuluu kyllä helposti useampikin tunti.
Koirametsä on muistaakseni suunnilleen viitisen hehtaaria suuri metsäalue hyvin vaihtelevalla maastolla, jossa koirien vapaanaolosäädökset on erilaiset kuin muualla. Koira saa siis olla vapaana kyseisen alueen sisäpuolella, vaikka tietysti silti omistajansa hallinnassa. Metsä on vähän kuin jättisuuri, mahtava aitaamaton koirapuisto.

Itse rakastan tällaista konseptia, koska sellaisessa ympäristössä koira saa ottaa kunnolla juuri sen verran tilaa kuin haluaa ja tarvitsee, millä vältytään monilta ärinöiltä ja erimielisyyksiltä. Koirametsä on kuulemma ihan käyttökelpoinen talvellakin, joten tiedätte sitten mistä mut löytää kun on herra Mudin sosiaalistusaika..

Metsässä oli aika paljon porukkaa kiitos sunnuntai-iltapäivän ja mahtavan sään mutta sehän
ei meitä haitannut, päinvastoin oli kiva tavata kaikennäköisiä karvaturreja ihmisineen. Kovasti yritin saada söpöjä kuvia Islasta mutta vauhti oli niin kova että jäljelle jäi pelkät vauhtiviivat ja epämääräiset sutut, eikä lavastetut kuvat oikein innosta kun tuo maailman ilmeikkäin koira paljastaa kyllä jos se on pakotettu siihen.. :D

Tuossa viereisessä kuvassa näkyy sekä äidin vierailun että koirametsäilyn lopputulos; hyllyt tavaroineen on viimein seinällä ja niiden alla nukkuu kaksi onnellista sankaria, toinen tyytyväisenä päästyään kotiin nukkumaan ja kuivattelemaan, toinen saatuaan seuraa pitkän yksinäisen päivän jälkeen. Luukaksella oli kyllä ihan omat seikkailunsa seuraavana päivänä mutta niistä myöhemmin, muuten tämä postaus ei lopu ikinä..

Leikkiaksailua

Meidän laumalla oli varsin vaihteikas viikonloppu. Lauantaiksi Heini oli ilmoittanut Islan ja itsensä jonkun setteriporukan aksaviikonloppuun peruutuspaikalle. Lauantai menikin siinä agitreenejä seuraillessa, ihmiset oli mukavia ja Isla istui hyvin sinne setterien sekaan, ne kun tuntui olevan ihan samanlaisia maailmanrakastajasähliä kuin cockeritkin, vain isommassa koossa (ei siis meille sellaista kiitos :'D). Kuvia jäi käteen vain yksi, sekin vain muodon vuoksi otettu harvinaisen huono pönötyskuva kun en kehdannut mennä siihen viereen loikkimaan ja häiritsemään Islan treenejä, raukka olisi kuitenkin vaan syöksynyt mun luo onnesta sikkuralla ja jättänyt hyppelyt sikseen.

Isla oli oikein pätevä ottaen huomioon neidin olemattoman aksakokemuksen ja paikalla oli vielä kaksi pikkuista setterikakaraa yleisöä viihdyttämässä. Agility on kyllä vakavan harkinnan alla tuon tulevan nokinaaman kanssa ainakin höntsäilymielessä, ehkä tavoitteellisenakin jos oikein innostun. Toko on kuitenkin ollut mulle aina suuri rakkauslaji eli myös tulevan kakaran yksi päälajeista, ja aksa voisi olla mukavaa vastapainoa sille, toko kuitenkin on vähän semmonen pilkunrakastelulaji. Mutta katsotaan nyt millainen paketti mulle sieltä saapuu..

Treenit pidettiin Avec-areenalla, joka vaikutti ainakin nopeasti ihmeteltynä yllättävän hyvin varustellulta ja siistiltä hallilta. Pohja oli pehmeää kumirouhenurmea ja valaistus toimiva. Sosiaali- ja häkkitilat oli sopivan reilut, tosin väärällä puolella kenttää niin että halliin tullessa täytyi lampsia koko hallin poikki toiseen päähän, mikä oli ikävää jos häiriöherkällä koiralla oli treenit kesken. Toinen huono puoli oli ainakin häkkitilojen ilmanvaihto, välillä ovea täytyi pitää auki ettei koirat ihan läkähtyisi häkkeihinsä. Mutta noin niinkun yleisarviona, voisin hyvin harkita Avecia omaksikin treenihalliksi. Hinta ei ollut kyllä ihan halvimmasta päästä mutta harkinnan arvoinen paikka silti.

Bloglovin

Nyt meidän hallittua kaaosta voi myös seurailla bloglovinin kautta! ----> Follow my blog with Bloglovin <----

Kissapeto ja loikkiva lihapala #1: Kani ja Koira

Ensimmäinen rauhan hetki nykyisellä kokoonpanolla 9.8.2015

Meiltä kysellään usein, miten ihmeessä me pärjätään tällaisella kokoonpanolla kun sekä saaliit että saalistajat kulkevat vapaasti keskenään päivät pitkät. Välillä ihmettelen samaa itsekin..

Kun talossa on metsästysviettinen koira, kissanpentu joka jahtaa ylipäänsä kaikkea liikkuvaa sekä kilon kokoinen, itsesuojeluvaistosta tietämätön pupujussi joka käyttää edellämainittuja otuksia hyppyesteinä, ei eläinlauman sisäinen yhteisymmärrys ole ihan itsestäänselvyys. Kun tähän lisätään koiran tolkuton hoivavietti kaikkea pientä ja liikkuvaa kohtaan ja satunnaisesti vielä pari kappaletta hoitokissoja jotka ovat tottuneet kirjaimellisesti syömään samanlaisia pitkäkorvia välipalaksi, ei yhdistelmä ole mitenkään helpoimmasta päästä. Me kuitenkin ollaan selvitty tilanteesta kohtalaisen kivuttomasti. Selostan tähän meidän toimintatavat tässä totutusoperaatiossa kohta kohdalta, jospa joku muukin niistä hyötyisi. Kaikki tavat eivät tietenkään sovi kaikille, ja joskus tällaisen ryhmä rämän yhdistäminen ei onnistu ollenkaan kaikista menetelmistä ja totutuksista huolimatta. Myös meillä on kyllä kokemusta tilanteesta kun mikään ei toiminut, siitä lisää joskus myöhemmin. Tässä kuitenkin meidän tapa kun kaikki meni hyvin.

Heti alkuun täytyy korostaa paria asiaa jotka on aina otettava huomioon vastaavissa tilanteissa. Ensinnäkin, Purpu on tottunut kissoihin ja koiriin jo synnyinkodissaan eikä säiky innokkaampiakaan tervehdyksiä. Siksi ei ollut niin vaarallista vaikka Isla pääsikin välillä yllättämään kanipolon.
Lisäksi, vaikka Islalla on riista- ja saalisviettiä, tiesin varmaksi ettei Isla yrittänyt syödä jänöä vaan tahtoi vain hoivata ja tutustua muttei oikein löytänyt sopivaa tapaa siihen. Eli vaikka se yritti tavoittaa Purpua hirveällä innolla, sen ensisijaisena aikomuksena ei ollut purra tai ottaa kania suuhun.


Kani & koira
Muuttaessamme Heinin kanssa yhteen 1.6.2015, oli Isla tavannut Purpun jo muutamaan otteeseen, ei mitenkään lupaavalla menestyksellä. Isla on perusluonteeltaan pahimman luokan maailmanrakastaja, mutta neidin tavat osoittaa rakkauttaan olivat "hieman" liian rajuja pikkiriikkiselle kanilapselle.

Jo pelkkä kanihäkkikin oli Islalle suuri jännityksen aihe; sitä täytyi haukkua ja vahtia jatkuvasti, varsinkin jos sieltä kuului ääniä. Tästähän Purpu innostui, ja kehitti omasta mielestään maailman loistavimman leikin: se kalisutti hampaillaan häkin pinnoja toisessa päässä häkkiä, ja kun Isla syöksyi sinne haukkumaan, siirtyi pupunretale toiseen päähän häkkiä kalistelemaan jolloin koira jälleen tuli perässä. Tätä rallia jatkui niin kauan kun kukaan ei tullut keskeyttämään. Koiran haukunta vain lisäsi pupun innostusta ja pupun riehuminen puolestaan kiihdytti koiraa. Mikä ihastuttava kierre!

Ensimmäinen haaste oli siis saada Isla rentoutumaan pupun ollessa häkissä. Se kävikin yllättävän kivuttomasti jo ennen yhteenmuuttoa ihan vain kehittämällä kaikenlaista kivaa tekemistä koiralle pupun puuhastellessa vieressä häkissään sekä koiran totaalisella uuvuttamisella niin, ettei neiti yksinkertaisesti vaan jaksanut vahtia häkkiä. Tämä vaihe oli yllättävän helppo eikä vienyt kuin viikon. Takapakkeja tottakai tuli toisinaan, joskus vielä myöhemminkin, mutta niistäkin selvittiin lempeästi muistuttamalla koiraa käytössäännöistä pupuhäkin kanssa.


Sitten seurasi jo vaikeampi osuus; saada koira ja kani kulkemaan vapaana toisistaan välittämättä.
Ne muutamat kerrat kun Isla ja Purpu olivat ennen yhteenmuuttoa olleet keskenään vapaana, oli Isla ollut lähinnä sylissä tai hihnassa ja kohtaamiset olivat kestäneet hyvin vähän aikaa koiran noustua ylikierroksille. Varsinainen totutus alkoi siis vasta täällä Porvoossa kun koko porukka muutti saman katon alle eikä vaihtoehtoja enää ollut.

Purpu on tottunut olemaan lähes aina vapaana, joten en edes harkinnut vaihtoehtoa jossa Purpu olisi joutunut kyhnöttämään häkissään ja päässyt vapaaksi vain kun joku jaksoi vahtia koiraa. Kani oli siis ympäri vuorokauden vapaana olohuoneessa ja koiraa piti vain jaksaa paimentaa.

Totutuksen alkuvaiheessa Isla oli suurimman osan päivästä hihnassa sisälläkin. Kun se lakkasi päivystämästä pupun perään ja asettui, otettiin hihna pois. Se sai vapaasti mennä nuuskimaan ja nuolemaan Purpua joka ei ollut oikein milläänsäkään siitä, mutta heti jos koira syöksähti tai alkoi muuten vain riehumaan, otettiin se takaisin hihnaan odottamaan rauhoittumista. Neidin asettuessa otettiin taas hihna irti, ja pienikin riehuminen, syöksähtely, ahdistelu tai kiihtyminen toi hihnan takaisin. Tätä toistettiin alussa kymmeniä kertoja päivässä, uudestaan ja uudestaan. Purpu ei missään välissä pelännyt tai säikkynyt Islaa, ja tulikin usein ihmettelemään kaveriaan kun tämä oli turvallisesti hihnassa kiinni.

Olisikohan näin kulunut suunnilleen parisen viikkoa, kunnes Isla alkoi ymmärtää homman jujun. Pikkuhiljaa vapaanaoloaika piteni ja hihnajäähyt lyhenivät cockerineidin opetellessa hillitsemään itseään. Jonkin aikaa se harrasti "hämäystä"; se meinasi syöksähtää kanin luo, mutta muisti matkalla ettei niin saanutkaan toimia ja juoksikin muina miehinä ohi kuin sanoen "mikä pupu? een mä sen luo ollu menossa, muuten vaan tässä juoksentelen!". Tästä hihnatettiin aina tilanteen mukaan; ilmeisimmät tilanteet johtivat jäähylle mutta jos Isla huomasi virheensä jo hyökkäyksen alkuvaiheessa ja vaihtoi selvästi suuntaa muualle, annettiin asian olla.

Kokonaisuudessaan totutukseen meni meillä suunnilleen reilu kuukausi. Nyt vajaan neljän kuukauden päästä ollaan siinä tilanteessa, ettei Islaa voisi pupu vähempää kiinnostaa. Välillä kaverukset nuuhkivat ja nuolevat toisiaan, ja ennen kissan tuloa nämä jopa todistetusti nukkuivat kylki kyljessä muutamaan otteeseen. Välillä Purpu saattaa hyppiä koiran yli, tökkiä nenällään tai tulla nyhtämään sen karvoja, mutta koira ei välttämättä jaksa nostaa edes päätään. Ihan kaiken varalta me ei edelleenkään pidetä Islaa ja Purpua keskenään vapaana täysin ilman valvontaa, mutta mikäli näin pääsisi syystä tai toisesta joskus käymään, luotan kyllä siihen ettei mitään ihmeellistä tapahtuisi.


(Seuraavassa osassa kissa ja kani, to be continued..)

Kaksi hullua ja eläintarha

Luukas, Purpu & Isla

Kani, kissa, koira ja näiden kaksi palvelijaa. Tällä kokoonpanolla me asustetaan omassa 53m² kaksiossamme. Satunnaisesti mukana roikkuu myös kaksi lainakissaa. Tilanpuute uhkaa toisinaan ja välillä vilskettä riittää sen verran että välillä täytyy heittää kissa parvekkeelle ja koira boksiin tasaantumaan, mutta suurimman osan ajasta me eletään meidän omassa hallitussa kaaoksessa jossa kaikilla on oma paikka ja tehtävä.

Marraskuun alussa meidän elämää tulee vielä ilostuttamaan pieni mudipentu Furi, hienommin Mustapippurin Ajatuskatko. Tämänhetkinen koira Isla on oikeastaan tuon prinsessapuoliskon koira, joten odotan suunnattomalla innolla pientä naskalihammasta joka päättää lähes kahden vuoden (oma)koirattoman elämänvaiheeni. Edellisen koirani kuoltua suunnittelin, että rottien kuoltua lähden reppureissaamaan Euroopan ympäri, mutta sitten mulle ilmaantui kani jota en raaskinut jättää hoitoon niin pitkäksi aikaa, ja pian alkoikin uuden koiran suunnittelu ja säästöprojekti vaihtui reissukassasta koirakassaksi. En mä ilman koiraa osaa elää, kaipa se vaan on myönnettävä.

Meiksi ja Hönö aka Ina & Heini

Furi kasvaa vielä jonkin aikaa Suonenjoella Mustapippurin kennelin eli Tiina Laukkasen ja lähes kymmenpäisen koiralauman hyvässä hoidossa. Vielä en tiedä tarkkaan kuka penneleistä on juuri se mun Furi, mutta lokakuussa selvinnee kun mennään niitä ihmettelemään. Furre tulee siis olemaan todennäköisesti tämän blogin päätähti koska sen kanssa tulee puuhasteltua ja harrasteltua eniten. Satunnaisesti tulen kyllä kertoilemaan lauman muidekin jäsenten elämästä riippuen omasta ja mahdollisten lukijoidenkin mielenkiinnosta. Sekä Purpu että Luukas osaa satunnaisia temppuja sun muuta jännää, ainakin niitä voin joskus esitellä täälläkin jos vain saan joskus aikaiseksi.

Kaikille lauman uusille ja vanhoille jäsenille teen myös jonkunlaisen esittelysivun kun aikaa ja jaksamista riittää sinne asti. Purpuun voi jo tutustua sen omalla sivulla, muut on vielä suunnitteluvaiheessa.