Luukas

 Luukas, maatiaiskissauros, s. 2.5.2015

Luukas tuli meille vähän varoittamatta. Oltiin kyllä puhuttu että joskus vielä kisu hankitaan meillekin mutta jos ei nyt ihan vielä. Sitten Heini yhtenä aamuna löysi naamakirjasta ilmoituksen kahdestatoista kotia etsivästä karvapallosta. Ihastelin kyllä niitä ällöttävän söpöjä kuvia, mutta vaihdoin tahdikkaasti aihetta ennen kuin mieleen tulisi mitään sopimatonta. Tällä kertaa kuitenkin poikkeuksellisesti Heini jäi katselemaan pentujen kuvia huolestuttavan pitkään, kunnes muka ohimennen mainitsi että mehän oltais kyllä ihan tässä kulmilla...
Siinä vaiheessa asia olikin jo päätetty vaikkei Heini sitä vielä myöntänytkään, ja nimi päätettiin vielä saman päivän aikana ajellessamme muutaman tunnin varoitusajalla palluttelemaan pieniä kisupalloja.




Vaikka valittavana oli yksitoista kissanpentua, ei meidän tarvinnutkaan päättää mitään. Luukas nukkui huomaamattomana nurkassa lähes koko vierailun ajan, kunnes siinä vaiheessa kun oltiin jo melkein valittu eräs rakastettava kisuneiti (joka lopulta päätyi äidille), Luukas nousi, venytteli ja tassutti suoraan Heinin eteen istumaan. Siinä se sitten napotti Heiniä vetoavasti suoraan silmiin kun muut riehuivat ympärillä ja kätteli vielä kohteliaasti ihan ilman kynsiä kun antoi sormen. Kun todettiin että eiköhän se sittenkin ole tuo ja varaus oli tehty, tassutti Luukas saman tien takaisin nukkumaan. Joku saattaisi kutsua tätä kohtaloksi, me kutsutaan sitä loistaviksi manipulointikyvyiksi..


Me ihmeteltiin pitkään Luukaksen koiramaisen sosiaalista luonnetta ja omalaatuista ruumiinrakennetta, se on nimittäin  p i t k ä ! Myös pää on perusjannumaatiaiseen verraten kulmikas ja jotenkin terävä. Nelikuisena kun käytiin Porvoon Lemmikkilääkäreillä rokotuksissa, mysteeri viimein selvisi. Lääkäriksi sattui vannoutunut pitkän linjan kissaihminen, joka yhden vilkaisun jälkeen ilmoitti että tässä on ihan selvästi itämaista verta. Ja siinä vaiheessa mullakin syttyi lamppu; kaikki täsmäsi! Kisuherralla on tyyppivikoja myöten kaikki itämaisten kissojen piirteet väritystä lukuunottamatta. Kulmikas pää, hoikka ja piiiiiitkula ruumiinrakenne, sosiaalinen ja hellyydenkipeä persoona ja aavistuksen liian lyhyt alaleuka (joka ei onneksi tällä näytä aiheuttavan ongelmia). Luukas ei olekaan ihan tavallinen maatiaisjannu vaan melkein rotukissa! Ainakin leikisti..

Luukas on vähän mammanpoika; parhaat unet saa tutun ihmisen tai koiran kainalossa tai mahan päällä ja paras paikka on kotona oman ruokakupin ja leluhiiren välissä. Kaikki kynsienleikkuut ja rokotukset on sujuneet pienestä asti loistavasti, ja edes pesuoperaation aikana tämä ei voi olla hyrisemättä saadessaan lämpöä ja läheisyyttä.

Luukas on ansainnut meiltä omalaatuisen lempinimen, "Vibrakisu". Aina kun kisupojan on hyvä olla, se koukistaa häntänsä kysymysmerkin muotoiseksi ja tärisyttää sitä omituisesti.
Toinen outo ominaisuus on läähätys! Usein riehuttuaan itsensä uuvuksiin Luukas läähättää kuin koira. Google kertoi ettei tapa ole täysin uniikki, joskin kohtalaisen harvinainen. Joillain kissoilla tapa saattaa kuulemma kieliä astmasta tai muista hengitystieongelmista, mutta monet harrastaa sitä ihan muuten vaan. Luukaksen hengitystiet on tutkittu kyllä jokaisella eläinlääkärikäynnillä ihan terveiksi, joten ilmeisesti läähätys on vain sukuvika, Luukaksen siskokin nimittäin läähättää silloin tällöin kiihkeän leikkituokion päätteeksi.

Luukaksen omaperäinen nukkumisasento

Kolmas omituinen tapa jota Vibris harrastaa liittyy nukkumisasentoon. Se käpertyy ihan normaalisti kerälle, mutta jättää ulomman etukäpälän osoittamaan vartalonmyötäisesti taaksepäin. Tätäkään en ole tavannut vielä yhdelläkään toisella kisulla, eikä ole kukaan muukaan jonka kanssa on tullut aihe puheeksi.

Isla-cockerin kanssa Luukaksella on ihan erityinen suhde. Luulen että jos kissan täytyisi valita meidän ihmisten ja koiran väliltä, koira veisi kyllä mennen tullen. Heti Luukaksen tullessa taloon Isla omi kisulapsen omaksi vauvakseen ihan raivostuttavuuteen asti; se imetti, hoivasi ja paimensi pienempäänsä, ja kieltäytyi jopa syömästä ruokaansa ennen kuin kissa oli käynyt kupilla "syömässä omansa". Nykyään näistä ärsyttävyyksistä ollaan aikapitkälti päästy jo yli ja jäljellä on lähinnä hellyyttävä ystävyyssuhde. Ystävykset nukkuvat vierekkäin ja hoitavat toinen toistaan, ja jos kisuvauvaa jännittää joku, löytyy lämmin turva aina oman koiran karvojen seasta. Koirat tuntuu muutenkin olevan tämä katin suuri rakkaus, kun meillä kyläilee vieraita koiria, onkin koirien sijaan kissa ensimmäisenä vastassa ovella.